Tarjoan lasten ja nuorten sekä aikuisten yksilöpsykoterapiaa sekä vanhemmuuden ohjantaa.
Psykoterapia voi olla lyhyttä, fokusoitua (5-20 kertaa) tai pitkää (1- 3/4 vuotta) psykoterapiaa. Olen Kelan palveluntuottaja, HUS/Palse palveluntuottaja (20 ja 40 kerran psykoterapiat) ja myös eri kaupungit tai kunnat ovat ostaneet palvelusetelillä tai maksusitoumuksella psykoterapiajaksoja. Psykoterapia voi olla myös vakuutusyhtiöiden korvaamaa tai se voi tapahtua myös omakustanteisesti.
Kaikessa psykoterapiassa, kohtaamisessa oleellista on yhteisen luottamuksen syntyminen ja turvallisuus vuorovaikutuksessa sekä tavoitteiden asettaminen yhdessä. Olen psykoterapeuttina aktiivinen ja sopivasti haastava, mutta myös rauhallinen ja kuunteleva tyyliltäni. Pyrin työssäni tukemaan ja kannustamaan muutoksen matkalla ja toivon kunkin löytävän elämässään aidon itsensä, oman minänsä tarpeineen, tunteineen ja voimavaroineen. Terapiassa ja arjessa pyritään kohtaamaan turvallisesti nykyisyyden ja kehityshistorian asioita, jotka tarvitsevat työstämistä ja tulla kohdatuksi. Käytän tunteisiin fokusoivia ja kokemuksellisia menetelmiä, esimerkiksi tuolitekniikoita ja mielikuvaharjoituksia. Lapsen ja nuoren psykoterapia luonnollisesti perustuu kehitystason mukaisiin työtapoihin ja työskentelyyn ja myös vanhemmat ovat hoidossa mukana. Psykoterapiaan tuleva tarvitsee uteliaisuutta ja riittävän motivaation ja aktiivisuuden työskennelläkseen kohti toivottavaa muutosta elämässään. Tämä tarkoittaa monesti välitehtävien tekemistä ja asioiden työstämistä arjessa käyntien välillä, esim. ajatus/tunne päiväkirjan pitämistä, altistusta ja uusien tunnetaitojen opettelemista.